23.12.2015

Perustelut

Lähtökohdat

1. A on tuomittu hänen syykseen luetuista rikoksista kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen, jonka koeaika päättyy 30.6.2016, ja sen ohessa 60 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

2. A on ollut hänen syykseen luettujen rikosten johdosta vapautensa menettäneenä 5.8.2013 - 7.2.2014 eli 6 kuukautta 3 päivää. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat vähentäneet vapaudenmenetysajan tuomitsemastaan ehdollisesta vankeudesta.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n vapaudenmenetysaika vähennettävä ehdollisesta vankeudesta vai ensisijaisesti ehdollisen vankeuden ohessa tuomitusta yhdyskuntapalvelusta ja jäljelle jäävä osa ehdollisesta vankeudesta.

Korkeimman oikeuden arviointi

4. Rikoslain 6 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan silloin, kun määräaikainen vankeusrangaistus tuomitaan teosta, jonka johdosta rikoksen tehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden, tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika tai katsottava vapaudenmenetys rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Lainkohdan tarkoituksena on varmistaa, ettei rikoksen johdosta vapautensa menettänyt henkilö joudu ankaramman kokonaisseuraamuksen kohteeksi kuin henkilö, jota vastaan tällaista pakkokeinoa ei ole käytetty (HE 237/1972 vp s. 4).

5. Laista ei suoraan ilmene, miten vapaudenmenetysajan vähentäminen on kohdennettava rangaistuksen eri osiin, kun vastaaja tuomitaan ehdolliseen vankeuteen ja sen ohessa yhdyskuntapalveluun. Kun vapaudenmenetysajan vähentämistä koskevaa nykyistä säännöstä asiallisesti vastaava säännös otettiin rikoslakiin (3 luvun 11 § laissa 577/1973), ei ollut mahdollista tuomita ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksia. Kohdentamiskysymykseen ei siten ole otettu kantaa säännöksen esitöissä. Vapaudenmenetysajan vähentämisen kohdentamista ei ole käsitelty lain esitöissä myöhemminkään, kun kyseistä säännöstä on muutettu ja kun ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksista on säädetty.

6. Ratkaistavana olevasta kysymyksestä ei ole annettu ennakkoratkaisuja. Siihen ei ole otettu kantaa myöskään oikeuskirjallisuudessa.

7. Esillä olevan kaltaisessa tilanteessa vapaudenmenetysajan vähentäminen yhdyskuntapalvelun sijaan yksin ehdollisesta vankeudesta voi johtaa siihen, että tuomittu ei saa tosiasiassa lainkaan hyvitystä vapaudenmenetyksestään. Näin käy, jos ehdollista vankeutta ei määrätä pantavaksi täytäntöön. Tämä puoltaisi vapaudenmenetysajan vähentämistä ensisijaisesti yhdyskuntapalvelusta.

8. Korkein oikeus on arvioinut hieman vastaavaa tilannetta ratkaisussa KKO 2007:90. Asiassa vastaaja oli tuomittu samassa yhteydessä tutkituista rikoksista ensin ehdolliseen ja sitten toisella tuomiolla ehdottomaan vankeuteen, ja kaikista näistä rikoksista johtunut vapaudenmenetysaika oli vähennetty vain ensin tuomitusta ehdollisesta vankeudesta. Korkein oikeus katsoi, että vapaudenmenetysaika tuli vähentää myös ehdottomasta vankeudesta. Korkein oikeus lausui, että tilanteessa, jossa ehdollinen rangaistus ei tule täytäntöön pantavaksi, vapaudenmenetysaika jää tosiasiallisesti hyvittämättä, ellei vähennystä tehdä myös sittemmin tuomitusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta.

9. Ratkaisussa KKO 2007:90 ne rikokset, joiden johdosta vastaaja oli ollut vapautensa menettäneenä, oli käsitelty erillään, vaikka ne olisi voitu käsitellä yhdessä oikeudenkäynnissä ja niistä olisi voitu tuomita yhteinen rangaistus. Sen sijaan A on tuomittu tässä asiassa rangaistukseen vain kerran, ja kysymys on nyt vapaudenmenetysajan vähentämisestä hänelle tuomitun yhdistelmärangaistuksen eri osista.

10. A:lle tuomituista seuraamuksista yhdyskuntapalvelu on rikoslain 6 luvun 10 §:n mukainen ehdollisen vankeuden oheisseuraamus. Päärangaistus on ehdollinen vankeus. Vapaudenmenetysajan vähentäminen päärangaistuksesta on luontevin tapa hyvittää vapaudenmenetys, varsinkin kun oheisseuraamus voisi jäädä näennäiseksi, jos vapaudenmenetysaika hyvitettäisiin ensisijaisesti siitä tehtävällä vähennyksellä.

11. Vankeuden tuomitseminen ehdollisena merkitsee rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistuksen täytäntöönpanon lykkääntymistä koeajaksi. Ehdollinen vankeus voidaan luvun 5 §:n nojalla määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä. Se on yhä mahdollista myös A:n tapauksessa, sillä hänelle tuomitun ehdollisen vankeuden koeaika ei ole vielä päättynyt.

12. Ehdolliseen vankeuteen liittyy uhka rangaistuksen täytäntöönpanosta ehdottomana vankeutena. Toisaalta rikoslain 6 luvun 13 §:ää on ratkaisusta KKO 2007:90 (kohta 5) ilmenevästi tulkittu vakiintuneesti niin, että aikaisemmin suoritettu vähennys estää samaa vapaudenmenetysaikaa koskevan vähennyksen tekemisen uudelleen. Sen vuoksi tilanteessa, jossa vapaudenmenetysaika olisi ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun tuomittaessa vähennetty yhdyskuntapalvelusta ja ehdollinen vankeus sittemmin määrättäisiin pantavaksi täytäntöön, tuomittu ei saisi vapaudenmenetysaikaa hyväkseen vankeusajan vähennyksenä. Tällainen lopputulos ei olisi tuomitun kannalta kohtuullinen, vaan merkitsisi kokonaisseuraamuksen huomattavaa ankaroitumista.

13. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n vapaudenmenetysaika on vähennettävä hänelle tuomitusta ehdollisesta vankeudesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Jukka Sippo, Tuula Pynnä ja Tuomo Antila. Esittelijä Jukka Siro.